Tutkimus kyseenalaistaa tavan, jolla tekoäly ja robotiikka puhuvat ihmiskehosta

AI & SOCIETY -lehdessä julkaistu Nobuchika Yamakin artikkeli väittää, että tekoälyn ja robotiikan tapa kuvata ihmiskehoa nojaa yhä liian vahvasti vanhaan sanastoon. Alan hallitsevia käsitteitä ovat edelleen ohjaus, optimointi, ennustaminen ja representaatio – eli ajatus siitä, että keho toimii kuin järjestelmä, jota mitataan, mallinnetaan ja säädetään kohti tavoitetta. Yamakin mukaan nämä käsitteet ovat aikanaan tarjonneet selkeyttä ja tehneet suunnittelusta insinöörimäisesti hallittavaa. Silti ne näyttävät hänen mukaansa yhä huonommin vastaavan sitä, mitä kehot todellisuudessa tekevät, kun ihmiset oppivat ja liikkuvat arjessa. Artikkelin keskeinen huoli ei ole vain se, että samat metaforat ovat sitkeitä, vaan se, että ne pysyvät käytössä pitkälti ilman kriittisiä kysymyksiä – ikään kuin niiden soveltuvuus “ruumiillisen elämän” kuvaamiseen olisi jo ratkaistu. Kirjoitus etenee tarkastelemalla, millaiselta liike ja taidon oppiminen näyttävät, kun niitä katsotaan läheltä ihmisen kokemuksen ja toiminnan tasolta. Yamaki korostaa, ettei kukaan koe omaa kehoaan ohjausjärjestelmänä. Hänen mukaansa taito ei synny ensisijaisesti sisäisten ohjeiden suorittamisesta eikä siitä, että ihminen vain järjestelmällisesti pienentää virhettä askel askeleelta. Artikkeli nostaa esiin kielen ja mallintamisen vaikutuksen: se, millaisin käsittein kehoa kuvataan, ohjaa myös sitä, millaisia oletuksia tekoälyssä ja robotiikassa pidetään itsestään selvinä. Yamaki peräänkuuluttaa tarkempaa huomiota siihen, mitä liike ja oppiminen todella ovat, ennen kuin niitä yritetään puristaa tuttuihin, ehkä jo vääristyneisiin malleihin. Lähde: The movement we still do not know how to model, AI & SOCIETY.